George Polti's 36 dramatic situations on film with Hannaleena Hauru

Hiihtopäiväkirjallisuus ja elokuva

I               

Hiihtopäiväkirjallisuus ja elokuva

– kokeiluja käytännön ja teorian yhdistämisestä

Elokuvataiteen maisterin opinnäytteeni koostuu 36 käytännön elokuvaharjoitteesta ja neljästä esseestä, joiden avulla pohdin draamallisuutta nykyelokuvassa ja elokuvadramaturgian opetuksessa. Kun lähestyin opettajiani ensimmäistä kertaa lopputyötäni koskien keväällä 2010, Elokuva- ja lavastustaiteen laitoksen tuottaja Ilkka Mertsolan ensimmäisiä kommentteja oli: ”Hienoa, mutta ei meillä ole olemassa tuotantomallia tuollaiseen lopputyöhön”. Elokuvayliopistolla ei siis ollut olemassa tuotantomallia lopputyöprojektille, jossa opiskelija tekee tutkimuksellista työtä, jonka osana hän toteuttaa käytännön elokuvaharjoitteita. Onneksi projektille kuitenkin löytyi rahoitus Elokuvataiteen osaston ja ELOn Jatkokoulutuksen ja tutkimuksen yhteistyönä. Käytettävissäni on ollut 8000 euroa 36 draamallisen harjoitteen toteuttamiseen. Kuvaus- ja leikkauskalusto on ollut ELOlta, tai koulun ulkopuolelta yhteistyökumppaneilta lainattua. Olen iloinen siitä joustavuudesta, jonka ELO on tarjonnut lopputyöni muotoa koskien. Kokeilevaa on ollut niin taiteellisen osuuden toteuttaminen verkossa julkaistavina 36 elokuvaharjoitteena, kuin kirjallisen osuuden toteuttaminen neljänä itsenäisenä esseenä.

Yhä yleinen tapa tehdä opinnäyte Elokuvataiteen laitoksella on, että opiskelija toteuttaa oman suuntautumisvaihtoehtonsa työroolissa yhden elokuvan, jonka oheen tehdään jonkinlainen kirjallinen selvitys. Epävirallisen ilkeästi tällaista ”pakollisena” tehtyä lopputyön kirjallista osiota nimitetään hiihtopäiväkirjaksi. Kirjallisen työn aihe keksitään tässä tapauksessa vasta sen jälkeen, kun lopputyöelokuvan aihe ja muoto on jo päätetty. Pääosassa näissä lopputöissä on taiteellinen osuus, jossa esitellään opiskelijan ammattitaitoa tuleville työnantajille. Vaikka ansioituneita kirjallisia opinnäytteitä on, ne jäävät lähes tyystin huomiotta. ELOn lopputyöelokuvia levitetään laajasti ja aktiivisesti elokuvafestivaaleille. ELOlla on myös yksi palkallinen työntekijä tälle työlle. Opinnäytteiden kirjallisten osuuksien paikka puolestaan on amanuenssin työhuoneen hyllyllä. Joku opiskelija saattaa käydä niitä lukemassa, jos tajuaa kysyä. Vuodesta 2011 alkaen ELOn opinnäytetöitä voi onneksi lukea myös verkosta.

Pohjoismaissa järjestetään myös vuosittain Nordisk Film Fondin rahoittamana yhteinen seminaari, jossa kolmen päivän aikana katsotaan kaikki pohjoismaiset lopputyöelokuvat Kööpenhaminassa. Kirjallisista opinnäytteistä tässä seminaarissa – saati monilla opiskelijaelokuvafestivaaleilla – ei puhuta sanallakaan.

Nämä yllämainitut olosuhteet on hyvä ottaa huomioon tutustuttaessa lopputyöni kirjalliseen ja taiteelliseen osuuteen. Työni taiteellinen osuus ei ole suunniteltu käyntikortiksi elokuvatyönantajille, eikä kirjallinen osuus ei ole suunniteltu jääväksi amanuenssin työhuoneen hyllylle. Pyrkimyksenä opinnäytetyössäni on ollut tutkimuksellinen lähtökohta yhdistettynä käytännön elokuvatyöhön. Taiteellisen osuuden tehtävänä on ollut palvella tutkimustyötä, ei tuottaa ensisijaisesti esillepanokelpoista elokuvaa. Olen valinnut kirjallisen työni muodoksi neljä suorasanaista esseetä auttaakseni tekstien mahdollisimman laajaa levitytystä niin sähköisesti kuin painettunakin.

Olen suurimmaksi osaksi vältellyt kirjallisessa osuudessa yksityiskohtaista akateemista viitekäytäntöä huolimatta yleisestä lopputyöohjeistosta. Olen tehnyt tämän valinnan tietoisesti ja uhallani suhteessa kirjallisten opinnäytteiden yleiseen ohjeistukseen ELOlla. Pääasiallinen tavoitteeni kirjallisen osuuden suhteen on tuottaa kollegoilleni helposti lähestyttäviä tekstejä niistä keskeisistä oivalluksista, joita olen tehnyt. Olen siis asettanut lukijaystävällisyyden ja lähestyttävyyden akateemisten käytäntöjen edelle. Väitän, että se elokuvantekijöiden lukijakunta, jota varten tämä lopputyö on kirjoitettu, ei tarvitse tai kaipaa yksityiskohtaista akateemisten protokollien noudattamista.

Tämä pelkästään esseistä koostuva elokuvataiteen maisterin opinnäyte on kokeilu, jota muut voivat jatkossa hyödyntää tai kehittää oman harkintansa mukaan. Olen noudattanut samaa sisältölähtöistä ajattelua kuin omassa elokuvanteossani: opinnäytteen tekstien muoto palvelee parhaalla tavalla niitä sisältöjä, joista haluan puhua.

Vielä lisäksi, essee-termin käyttäminen opinnäytteeni kohdalla on ongelmallinen. Tekstini ovat asiatyylisiä, suorasanaisia, mutta selvästi rajautuvat tutkielmatekstin ulkopuolelle. Johtuen tavoitteestani luoda lukijaystävällisiä sisältöjä, voitaisiin kirjallinen opinnäytteeni nimetä ehkäpä myös neljäksi artikkeliksi.

Olen luettavuuden takia myös tehnyt opinnäytteeni varsinaisesta kirjallisesta osuudesta suppean, esitellen suorasanaisesti työni keskeisimmät tutkimustulokset. Laajemmin 36 draamalliseen harjoitteeseen liittyvät havaintoni ja pohdintani voi lukea työpäiväkirjablogistani, jonka toimii liitteenä opinnäytteelleni osoitteessa https://36situations.wordpress.com. Olen jättänyt virallisen kirjallisen osuuden ulkopuolelle muun muassa taiteellisen työskentelyni aikana syntyneet havaintoni ja oppini kuvaajana, leikkaajana ja näyttelijänä. Jokaisesta näistä aihealueesta voisi halutessa työstää omat erilliset lopputyönsä.

Blogi, jota kukaan ei lue, ellei siellä ole hauskaa videota tai siinä esiinny oman ihastuksesi nimeä

 

Aloitin lopputyöni tekemisen toukokuussa 2010, ja puolentoista vuoden aikana toteutin 36 elokuvallista harjoitetta perustuen George Poltin jaotteluun draamallisista tilanteista. Jokaisesta toteuttamastani harjoitteesta kirjoitin työblogiini ”https://36situations.wordpress.com”. Harjoitteilla ei ole ollut yhtä yhtenäistä toteutustapaa. Olen toiminut eri sidosryhmien kanssa ja eri rooleissa toteuttaessani työni taiteellista osaa. Suurimman osan elokuvaharjoitteista olen käsikirjoittanut, ohjannut, kuvannut ja leikannut itse, mutta joukossa on myös harjoitteita, joissa olen toiminut pelkästään tuottajan roolissa, tai lisäksi toiminut myös, näyttelijänä, äänisuunnittelijana, puvustajana, lavastajana, valaisijana tai maskeeraajana.

Metodina on ollut jatkuvasti työn edetessä heijastaa käytännön työtulokseni suhteessa elokuvadramaturgian teoriaan, ja tuottaa tekstimateriaalia työn jokaisessa vaiheessa. Olen käyttänyt jokaisessa harjoitteessa lähtökohtana yhtä George Poltin 36 tilanteesta, työstänyt tilanteesta draamallisen harjoitteen, ja sen jälkeen vienyt tehdyn teoksen takaisin tutkimuspöydälle. Työblogin tarkoituksena on ollut julkaista harjoitteet muiden katsottavaksi sitä mukaa, kun ne ovat valmistuneet, ja täten samalla koostaa yhteen paikkaan työpäiväkirja ja kuvallinen materiaali.

Olen siis yhtä kaikki työblogissani tuottanut maailmaan ”hiihtopäiväkirjallisuutta”, joka näyttäytyy itsereflektiivisenä työprosessin kuvauksena: muistiinpanoina tekoprosessista. Tämä on kuitenkin ollut välivaihe välttämättömien havaintojen keräämiseksi lopputyöesseitäni varten. Ehkä ”hiihtopäiväkirja”-termissä elokuvataiteen kirjallisten opinnäytteiden kohdalla onkin kyse siitä, että työt jäävät keskeneräisiksi. Tarkoittaako hiihtopäiväkirjallisuus sitä, että tekstimateriaali koostuu käytännön elokuvatyöskentelyn havainnoista, joita ei ole vielä viety tutkimukselliseen kehikkoon? Tai onko hiihtopäiväkirjasta kyse silloin, kun tekijän havainnot eivät palvele ketään muuta kuin häntä itseään taiteilijana?

En kantaisi tästä ”hiihtopäiväkirjallisuuden” suuresta määrästä huolta, jos kyseessä ei olisi Suomen ainoa elokuvayliopisto. Ammattikoulussa sujuvan työraportin tekeminen lienee riittävä liite käytännön lopputyön yhteyteen, mutta rehellisesti sanottuna minua on koko opintojeni ajan hävettänyt Elokuvataiteen laitoksen teoriaopetuksen vähäisyys. Tunteena on ollut, että lukiossakin opiskellaan kovemmin.

On tietenkin muistettava, että taiteen maisterin tutkinto yhdistää Elokuvataiteen laitoksella teoriaa ja käytäntöä, ja opinnäytteet eivät ole suoran vertailukelpoisia teoreettisten opinalojen kanssa. Yliopiston humanistisesta tiedekuunnasta valmistuvalla maisterilla ei ole samankaltaista tekijä-tutkijan roolia, kuin mitä elokuvataiteen opiskelijalle luonnostaan syntyy. Teoreettisen ajattelun tuottaminen ja sen yhdistäminen taiteellisen työskentelyyn on haastavaa, mutta olen ymmärtänyt, että nimenomaan tämä erottaa akateemisen elokuvaopiskelijan niistä elokuvatyöläisistä, jotka ovat saanet koulutuksensa muualla kuin elokuvayliopistossa.

 

Lopputyöni työprosessin ajan olen viikoittain päivittänyt työblogiani. Lukuun ottamatta muutamaa tekijänoikeudellista tai työtapaan liittyvää poikkeusta, kaikki opinnäytteeni elokuvaharjoitteet ovat olleet julkisesti nähtävillä sitä mukaan kun ne ovat valmistuneet. Jotkut työpäiväkirjatekstit olen jättänyt julkaisematta niiden henkilökohtaisuuden vuoksi, muutoin olen pitänyt työni etenemisen avoimena lukijoille koko puolentoista vuoden työskentelyn ajan. Jakelukanavana elokuville on toiminut Vimeo, Youtube ja Dailymotion – kaikki videojakeluun erikoistuneita verkkosivustoja.

Julkisen työpäiväkirjan tekeminen on ollut henkisesti rasittavaa ja teknisesti aikaa vievää. Tosin blogini tilastot paljastavat, että blogia lukee viikoittain noin 10-20 henkilöä, ja suurin kävijämäärä sivuille päätyy hakukoneiden kautta, jolloin on etsitty muutamien työryhmiini kuuluvien näyttelijöiden nimiä. Toisaalta sivuille on eksynyt satunnaisia kävijöitä myös hakusanojen kuten ”dramaturgia” tai ”36 tilannetta” kautta. Blogin julkisuus ei joka tapauksessa ole tuottanut mittavia paineita, tai aiheuttanut kommenttiryöppyjä. Arvokasta on ollut niiden muutamien lopputyötäni seuranneiden kollegoiden kommentit ja osallistuminen dramaturgisiin pohdintoihin, minkä blogin julkisuus on mahdollistanut.

Blogin tekeminen on ollut aikaa vievää. Olen todennäköisesti käyttänyt enemmän aikaa WordPress-alustan opetteluun ja blogin graafisen ilmeeseen, käytettävyyden kehittelyyn ja työnäytteiden lataamiseen serverille, kuin blogissa olevien tekstien tekniseen kirjoittamiseen. Positiivista on se, että olen vahingossa oppinut koodaamisen alkeita, ja tietysti julkisen blogin pitäminen on motivoinut minua niinä hetkinä, kun 36 draamallisen harjoitteen tuottaminen on alkanut tuntua epätoivoisen valtavalta taakalta. Lisäksi blogin valmiiden tekstien ja videoiden käytettävyys on mielestäni kiitettävää, ja etenkin opinnäytteen kirjallista osuutta tehdessäni hyvin jäsennelty työmateriaali on sujuvoittanut tutkimustyötä. Opinnäytteen kirjallisen työn esseiden lopullinen sijoituspaikka on blogissa, joten sekä opinnäytteeni taiteellinen että kirjallinen osuus ovat täydellisesti nähtävillä verkossa.

 

Mihin teoreettista kirjoittamista tarvitaan elokuvassa?

Kirjallinen tutkimustyö kiinnostaa minua yhdestä syystä: haluan pystyä puhumaan elokuvaryhmieni kanssa samaa kieltä siinä vaiheessa kun teemme yhteistä elokuvaa. Vaikka kirjoittaminen on auttanut minua selvittämään, millaisia näkökulmia ja työtapoja käytän elokuvantekijänä, päätavoitteeni on tuottaa tutkimusmateriaalia, joka auttaisi myös muita elokuvantekijöitä kehittämään dramaturgisia työkaluja. En ole tyytyväinen niihin keskustelu- ja rakennustyökaluihin, joita tällä hetkellä on tarjolla elokuvien eri kehittelyvaiheita työstettäessä.

Jos elokuvakoulutus painottaa vain käytännön tekemistä, tullaan ennen pitkää tilanteeseen, jossa muun muassa dramaturgiset työkalut ovat aikansa eläneitä. Suomalaisen elokuvakulttuurin kehittymiseksi tarvitaan pitkäjänteistä ja jatkuvaa kirjallista työskentelyä, joka pohtii voimassa olevia rakenteita ja osaa päivittää elokuvantekijöiden käyttämiä työkaluja jatkuvasti. Etenkin elokuvanteon kehittelyvaiheessa tärkeässä osassa ovat ne välineet, joilla käsikirjoittajat, ohjaajat, tuottajat, rahoittajat ja muu elokuvan työryhmä suunnittelee elokuvien dramaturgisia kokonaisuuksia. Analyysilähtöinen elokuvatutkimus ei riitä, tarjolla on oltava työkaluja, jotka on suunniteltu elokuvien rakentamiseen, ei niiden purkamiseen.

 

Käytännön työn ja tutkimuksen kuljettaminen rinnakkain on haastavaa ja hidasta. Olen tehnyt muutaman lopputyöni 36 harjoitteesta ajattelematta lainkaan tutkimuksellista lähtökohtaa, lähinnä siksi, että jossain vaiheessa puolentoista vuoden urakkaa herpaannuin tekemiseen täysin. Esimerkkinä toimii harjoite ”Sukukilpa”: Vasta kuvausten jälkeen leikkauspöydällä vein materiaalin tutkimukselliseen kehikkoon ja hyväksikäytin härskillä tavalla kaikkia tuntemiani analyysityökaluja. Työblogin tutkimusteksti näiltä osin on teennäistä maalailua, ja osoittaa samalla, että elokuvateoreettista kehikkoa apuna käyttäen voi naamioida kakkakikkareen lahjapaperiin.

Toisaalta olen tehnyt muutaman lopputyöni harjoitteista pelkästään teoreettisesta lähtökohdasta, jolloin tuloksena on ollut pääosin sisäänpäinkääntyneitä, piinaavia audiovisuaalisia tekeleitä. Esimerkkinä toimii harjoite: ”Tuho”, jossa elokuvan muoto ei ole lähelläkään kohtaamassa niitä sisällöllisiä tavoitteita, joiden pohtimiseen käytin tolkuttoman paljon aikaa. Onko mitään järkeä teoriassa, jonka soveltaminen johtaa hajanaisiin ja jopa tekijöilleen epäselviin elokuvallisiin tuotoksiin?

Harjoite draamallisesta tilanteesta ”Tuho”

Näitä muutamia vaihtoehtoisia lähestymistapoja lukuun ottamatta olen pyrkinyt pitämään teorian ja käytännön työskentelyn kokoajan samassa vadissa toteuttaessani työni taiteellista osaa. Se on ollut hidasta, työlästä, ja usein väistämättömänä kompromissina on ollut tuotanto-olosuhteiden riisuminen hyvin alkeellisiksi, kuten harjoitteessa ”Konflikti jumalan kanssa”. Minulla oli aikataulutettuna viikko tämän harjoitteen tekemiseen. Käytin viisi päivää draamallisen tilanteen taustoittamiseen ja käsikirjoituksen tekoon, kuvauksia ja leikkaamista varten jäi yksi päivä. Myöhemmin aikataulutin yhden kuvaus- ja leikkauspäivän työlle lisää, jotta pääsin lähemmäs haluamiani tuloksia.

Toisaalta, niiltä osin kuin teokset ovat vaatineet mittavampia tuotanto-olosuhteita, työskentely on ollut todella vaativaa ja hidasta. Harjoitetta ”Uhrautuminen intohimosta”, kuvattiin ja leikattiin kolmen viikon ajan yli viidessä eri maassa dokumentaarisissa olosuhteissa, joissa näyttelijäyhmä kävi läpi henkisesti haastavaa puolidokumentaarista kokeilua. Tuotannon muuttuessa teknisesti vaativaksi, alkuperäinen tutkimuksellinen näkökulma tallautuu helposti, ja esimerkiksi ”Intohimo”-harjoitteen kohdalla keskiöön nousivat kysymykset yhteisöllisestä elokuvateosta ja näyttelijäntyön metodien kehittämisestä. Nämä kiinnostavat kysymykset valitettavasti rajautuvat opinnäytteeni ulkopuolelle.

”Uhrautuminen intohimosta”

Mihin prosessi on lopulta johtanut? Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun työskentelen näin pitkäjänteisesti minkään teoriaa ja käytäntöä yhdistävän projektin parissa. Työhön on sisältynyt pitkiä sivupolkuja ja lukuisia havaintoja. Keskeisin tutkimustulos opinnäytteeni kohdalla liittyy oivallukseen siitä, millaisesta teoriapohjasta on kyse omassa elokuvallisessa ajattelussani. Heijastamalla toistuvasti – 36 kertaa – taiteellista ajatteluani teoriaan, olen tajunnut, että nykyiset elokuvadramaturgian opetuksessa vallitsevat teoreettiset mallit eivät palvele niitä sisältöjä, joista haluan elokuvissa puhua. Opinnäytteeni tekeminen on herättänyt minussa aktiivisen halun kehittää suomalaista elokuvadramaturgian opetusta. Toisena keskeisenä henkilökohtaisena havaintona on ollut huomata, miten rajoittuneesti olen liikkunut tiettyjen draamallisten asetelmien ympärillä ennen tutustumistani George Poltin teokseen, tai miten yksipuolista suhtautumiseni on ollut käänteen ja konfliktin käsitteisiin.

Esittelen tarkemmin näitä opinnäytteeni oivalluksia tätä seuraavissa teksteissä. Lopputyöesseeni ”Isommat käänteet ja enemmän konfliktia” esittelee havaitsemani ja käyttämiäni dramaturgiatyökaluja, kun puolestaan essee ”Miksi elokuvantekijän tulisi tietää, mitä tarkoittaa dekonstruktio” käsittelee vaihtoehtoista lähestymistapaa elokuvadramaturgian opetukseen. Viimeinen essee ”Helsingin elokuva-akatemian perustaminen” on kannanotto suomalaisen elokuvaopetuksen ja -kulttuurin nykytilaan, ja on syntynyt niistä kokemistani ongelmakohdista, joita Elokuvataiteen osastolla tuotantoympäristönä on. Olen jättänyt professorini Jukka Vienon neuvosta ”Helsingin elokuva-akatemian perustaminen” -manifestin opinnäytteeni liitteeksi.

Olen valinnut vain kourallisen keskeisiä aihioita, joita 36 elokuvallisen harjoitteen toteuttamisen aikana olen tutkinut ja kehittänyt. Lopputyöni kirjallinen osuus esittelee keskeisimmät työtulokset, jotka haluan jakaa. Tulen jatkamaan maisteriopintojeni jälkeen tutkimustyötä tekemieni 36 harjoitteen pohjalta, ja uskon tuottamani taiteellisen materiaalin tarjoavan vielä paljon lisää tutkittavaa. Aikomuksenani on työstää maisterin opinnäytteeni ”Dekonstruktio-esseen” pohjalta tutkimussuunnitelmani elokuvataiteen jatko-opintoja varten, sillä näen tarpeelliseksi pyrkiä aktiivisesti kehittämään suomalaista elokuvadramaturgian opetusta näiltä osin.

Lähteet:

Pelo, Riikka, 2008, Ohjeita lopputyön kirjalliseen osioon, Maisteriklinikka. Elokuvakoulu. Elokuva- ja lavastustaiteen osasto. Helsinki: Taideteollinen Korkeakoulu

Verkkolähteet:

http://36situation.wordpress.com (2.11.2011, Tekijän työblogi)