George Polti's 36 dramatic situations on film with Hannaleena Hauru

Helsingin elokuva-akatemian perustaminen

IV           

Helsingin elokuva-akatemian perustaminen

Keskeinen näkemykseni elokuvasta, elokuvadramaturgiasta ja ylipäätään elokuvien tekemisestä perustuu ajatukselle siitä, että elokuvan tuotantoprosessin muoto kohtaa elokuvan sisällölliset tavoitteet. Tähän nojaten on keskeistä, millaisissa tuotanto-olosuhteissa elokuvia tehdään. Opinnäytteeni työympäristönä on ollut Taideteollisen korkeakoulun Elokuva- ja lavastustaiteen laitos (ELO). Laitoksen olosuhteet ovat heijastuneet opinnäytteeseeni, ja samalla laajemmin ne ovat ohjanneet niitä toimintatapoja, joita olen noudattanut elokuvia tehdessäni. Haluan tuoda esiin kriittisen näkökulman elokuvaopetuksen nykytilaan ja esittää erään ratkaisumallin suomalaisen elokuvakoulutuksen ja kulttuurin edistämiseksi. Tämä kritiikki on syntynyt elokuvaopintojeni aikana taiteellisen työskentelyni sivutuotteena, sekä osallistumisellani elokuvaopiskelijapolitiikkaan.

Alku

Tänään 11. toukokuuta 2011 on perustettu elokuvakoulu nimeltä Helsingin elokuva-akatemia.

 

Koulu perustetaan yliopistolain ulkopuolelle antamaan korkeatasoisinta käytäntöä ja teoriaa yhdistävää elokuvaopetusta Suomessa. Yliopisto instituutiona ei pysty enää tarjoamaan resursseja sivistykselle, sillä Suomen korkeakoulutusta ohjaillaan tulostavoitteellisesti ja kapitalismin ehdoilla.

 

Taideteollisen korkeakoulun Elokuva- ja lavastustaiteen osasto liitettiin osaksi Aalto-yliopistoa henkilökunnan ja oppilaiden yksimielisestä vastustuksesta huolimatta. Oli virhe antaa tämän taluttelun tapahtua. Samalla tapaus osoitti, että niin elokuva- ja lavastustaiteen osaston henkilökunnalle kuin opettajillekin tärkeintä on säännöllinen palkkatulo tai Kelan opintotuki. 

Helsingin elokuva-akatemialla ei ole perustamisensa hetkellä rahoitusta, toimitiloja, henkilöstöä eikä edes kannatusyhdistystä. Koulun suunniteltu toiminta alkaa vuonna 2012.

 

Hannaleena Hauru

Perustaja

Tällä Facebookissa julkaisemallani kärkkäällä ilmoituksella syntyi uusi elokuvakoulu. Ryhmä ”Helsingin elokuva-akatemia” keräsi toukokuun 2011 aikana yli 300 jäsentä Facebook-ryhmään yksin yllämainitun muistion johdosta. Sain useilta Suomen elokuva-alan sidosryhmiltä ja kollegoilta välittömiä yhteydenottoja kannustavissa merkeissä hankkeen edistämiseksi.

Näen edelleen yliopistolain ulkopuolella toimivan koulun mahdollisuutena elokuvaopetuksen todelliselle kehittymiselle Suomessa. Helsingin elokuva-akatemian perustamisessa on kyse on laaja-alaisesta mielenilmauksesta. Haluan tehdä selväksi, ettei Suomen elokuva-alan tulevaisuus ole alistettavissa talousvetoiselle korkeakoulupolitiikalle tai päätöksille, jotka tehdään kuulematta elokuva-alan mielipidettä. Aalto-yliopiston johto: pitäkää rahat, mutta aivot ja lahjakkuus jäävät meille.

Kyseessä ei ole pelkästään kannanotto yleiseen yliopistopolitiikkaan, vaan tahdon tuoda julkisesti esiin Elokuvataiteen laitoksen opetusjärjestelyjen ja opetussisältöjen puutteet valmistuessani taiteen maisteriksi viiden ja puolen vuoden opintojen jälkeen. Pitkään jatkuneet heikkoudet elokuvataiteen opetuksen järjestelyissä heijastuvat suoraan elokuva-alan tulevaisuuteen.

Helsingin elokuva-akatemia -hankkeen tavoitteena on myös keskeisesti pyrkiä luomaan riippumaton kohtaamispaikka elokuvan eri sidosryhmille ja toimijoille pääkaupunkiseudulla, sillä näen että nykytilanteessa Suomen elokuva-alan eri toimijat ovat syyttä eriytyneet yksiköiksi, jotka eivät kommunikoi keskenään. Tämä koskee ennen kaikkea elokuvataiteen, mediataiteen ja elokuvatutkimuksen piirissä toimivia tekijöitä.

Elokuvataiteen laitoksen neljä keskeistä ongelmaa nykytilanteessa

Olen ollut mukana elokuva-alan opiskelijapolitiikassa vuodesta 2006 Elokuva- ja lavastustaiteen opiskelijat ETL ry:n hallituksen jäsenenä ja sihteerinä.

En erittele tässä tekstissä Aalto-yliopiston syntyyn liittyvää ELOn henkilö- ja oppilaskunnan yksimielistä vastustusta uudesta yliopistoliitosta, tai sitä tilannetta, jossa uusi yliopisto luotiin keskustelematta sisällöllisistä ja rakenteellisista ratkaisuista ELOn henkilöstön ja opiskelijoiden kanssa. On huomioitava myös, että tässä kirjoituksessa esittämäni arviot ja strategiat jättävät suurilta osin ulkopuolelle lavastuksen ja pukusuunnittelun opetuksen. Tämä johtuu yksinomaan siitä, että minulla on oman opiskeluni tai oppilaskuntatyöskentelyni kautta hyvin vähäinen kokemus näiden osa-alueiden opetusstrategioista. Tämä kirjoitus perustuu omiin subjektiivisiin kokemuksiini opiskelijana elokuvataiteen parissa.

Tarkastelen Taideteollisen korkeakoulun elokuvaopetuksen nykytilannetta, jonka keskeisinä ongelmina näen seuraavat neljä asiaa:

1) Raskaat ja monimutkaiset hallinnolliset käytännöt, jotka eivät vastaa laitoksen kokoa ja opetusympäristöä.

Aalto-yliopistoon viemiseen myötä tapahtunut byrokratian lisääntyminen Elokuvataiteen laitoksella näkyy konkreettisimmin sillä, että Aallon tuomat hallinnolliset tehtävät vievät henkilöstön aikaa opetukselta ja opiskelijoiden ohjaamiselta. Tärkein, eli varsinainen opetustyö tuntuu olevan sivuosassa suhteessa hallinnolliseen työskentelyyn.

Opiskelijatyöskentelyssä organisaation laajentuminen on tuonut käytännön ongelmia alkaen tulostinten käyttämisestä muihin ATK-vaikeuksiin. Keskeisimpinä ongelmina on olennaisen tiedon löytämisen vaikeus niiden materiaalien joukosta, jotka palvelevat pääsääntöisesti Teknillisen korkeakoulun ja Kauppakorkeakoulun opiskelijoita. Kyseessä ei ole pelkästään uusien toimintamallien opettelemisesta johtuva työtaakka tai uuden pelko, vaan selvästi pienelle opetusyksikölle tarpeettoman monimutkaisten tai sopimattomien työmallien käyttöönotto suhteessa laitoksen kokoon tai opetuksen sisältöihin.

Lisäksi paperibyrokratia on lisännyt henkilökunnan välinpitämättömyyttä yhteisiin asioihin. Yleinen ilmapiiri osoittaa selvästi, ettei ELOn opiskelija- tai henkilökunta tunne kuuluvansa Aalto-yliopistoon.

2) Puutteet viestinnässä ja käytännön opetusjärjestelyissä

Elokuvataiteen laitoksen opetusjärjestelyjen puutteet koskevat pääsääntöisesti kahta osa-aluetta: sisäisen viestinnän ongelmia ja yhtenäisen opetussuunnitelman puuttumista. Sisäiseen viestintään liittyvät kommunikointiongelmat henkilökunnan sisällä heijastuvat suoraan päivittäiseen opiskeluun. Eri suuntautumisvaihtoehtojen henkilökunta ei kommunikoi riittävästi keskenään, mikä aiheuttaa jatkuvia tietokatkoja tai epäselvyyttä opiskelijoiden arkeen. Jopa saman suuntautumisvaihtoehdon sisällä henkilökunnalla on suuria vaikeuksia arkisen kanssakäymisen kanssa. Hyvänä esimerkkinä toimii, että samassa huoneessa työskentelevä professori ja lehtori käyvät julkisella sähköpostilistalla keskustelua siitä, milloin opiskelijoiden linjatapaaminen tulisi järjestää sen sijaan, että sopisivat asiasta kasvokkain. ELOlla on otettu syksystä 2011 alkaen käyttöön uusi opetussuunnitelma, jonka tekemisessä myös opiskelijoita on kuunneltu. ETL ryn järjestämässä laitoskokouksessa ja opiskelijatapaamisessa 5.9.2011 uusi opetussuunnitelma esiteltiin oppilaille, ja monilta osin parannuksia on tehty. Mutta edelleenkään ELOlla ei ole käytössä esimerkiksi yhteisesti kaikkien linjojen sujuvassa käytössä toimivaa lukujärjestyslakanaa, mikä olisi oleellinen työkalu eri suuntautumisvaihtojen opetuksen suunnittelussa. Toimiva lukujärjestyskartta olisi tärkeä myös opiskelijoille, jotta opiskeluaikataulua voisi suunnitella järjestelmällisesti. Nykytilanteessa kurssit järjestetään viikkokohtaisina intensiivikursseina, ja usein toistensa kanssa päällekkäin. Lisäksi kokonaisrakennetta ajatellen ongelmana on, että nyt käyttöön otettu opetussuunnitelma on tehty loppuun vain ensimmäisen vuoden opintojen osalta. Toisen ja kolmannen vuoden opintokokonaisuuksia ei ole ajateltu loppuun, mikä osoittaa ettei kandi- tai maisteriopintojen syventäviä tai soveltavia tasoja ole mietitty yhtenäisenä kokonaisuutena tässä uudistuksessa. Taiteen opetukselle epäsopiva periodirakenne on myös taakka oppimiselle. Useat elokuvailmaisuun liittyvistä taidoista vaativat pitkäaikaista ja -jänteistä oppimista.

Opiskelijoiden henkilökohtaisia opintosuunnitelmia ei seurata ja monilla linjoilla opinto-ohjaustapaamisia ei järjestetä välttämättä lainkaan. Opiskelijoiden alhainen valmistumismäärä ja opintojen venyminen yli seitsemän vuoden mittaisiksi kertoo myös opetussuunnitelman ongelmista.

3) Syventävän ja soveltavan opetuksen niukkuus

Elokuvataiteen opetuksessa vain pieniltä osin voidaan puhua korkeakoulutasoisesta koulutuksesta. Suomessa on annettu yli 50 vuoden ajan elokuvaopetusta. ELO on tähän päivään saakka on toiminut käytännön oppilaitoksena, ja toimii parhaillaan Suomen kalleimpana ammattikouluna. Käytännön opetus on korkeatasoista, henkilökohtaista, ja taloudelliset puitteet hyvät. Sen sijaan teoreettisten metodien hallinta ja niiden soveltaminen eivät kytkeydy käytännön työskentelyyn. Vaikka taiteen maisterin tutkintoon ei voi suoraan soveltaa samoja akateemisia tutkintovaatimuksia kuin vaikkapa humanistisissa tieteissä, tulisi akateeminen näkökulma ottaa huomioon, jos tarkoituksena on kouluttaa maistereita. Ei riitä että elokuvataiteen opiskelijoiksi valitaan älykkäitä oppilaita, joilla useilla on myös tausta akateemisten opintojen parissa. Opintokokonaisuuden tulisi ohjata oppilaita teoreettisen ja käytännön ajatellun yhdistämiseen läpi kandi- ja maisteriopintojen.

Teoreettisia elokuvaopintoja on vähän, ja ne jäävät liian helposti perusopetuksen tasolle. Syventäviä ja soveltavia teoriaopintoja on vain pistemäisinä erillisinä kursseina, vaikka ennen kaikkea tärkeää olisi ajatella tutkinnon kokonaisrakennetta niin, että syventävät ja soveltavat teoriaopinnot on rakennettu ehyeksi osaksi opiskelijan opintosuunnitelmaa.

4) Laitoksen sisäänpäinkääntyneisyys

Idea siitä, että Aalto-yliopiston luomisen myötä syntyy uutta synergiaa ja kohtaamisia tulevaisuuden tekijöiden välille, on kaunis. Elokuvataiteen osaston osalta kyse on kuitenkin siitä, että synergiaa tulisi kehittää niiden oppilaitosten ja tekijöiden kanssa, joilla on luonnollinen yhteys elokuvateollisuuteen.

Tämän voisi aloittaa tekemällä yhteistyötä Arabiassa kilometrin säteellä sijaitsevien av-alan oppilaitosten: Arcadan, Metropolian ja Heltecin kanssa.

Yhteistyötä Teatterikorkeakoulun kanssa on lisätty viime vuosien aikana, mikä on hyödyllistä muun muassa näyttelijäntyön kehittämiseksi suomalaisessa elokuvassa. Sen sijaan yhteistyö omassa talossa sijaitsevien muiden Taideteollisen korkeakoulun suuntautumisvaihtoehtojen kanssa on heikkoa. MediaLabin opiskelijat pyytävät sarkastisesti anteeksi tullessaan elokuvahistorian luennoille, ja elokuvagrafiikat lähes kaikkiin ELOn elokuviin tekee yksi graafisen suunnittelun opiskelija. On outoa, ettei graafista suunnittelua mielletä osaksi ehyen elokuvakokonaisuuden tekemistä, eikä yhteistyötä graafisen suunnittelun suuntautumisvaihtoehdon kanssa ole rakennettu.

Tosin, ottaen huomioon ELOn sisäiset viestintäongelmat, ei ole ihme että ulkopuolisten toimijoiden kanssa yhteistyö on hankalaa. On vaikea olettaa yhteistyötä muiden laitosten kanssa, jos edes pienen yksikön sisällä yhteistyö eri suuntautumisvaihtoehtojen kanssa ei ota onnistuakseen.

ELOlla on kiitettävät yhteydet Elokuvasäätiöön, Yleisradioon ja useisiin suomalaisiin tuotantoyhtiöihin. Nämä ovat tärkeitä ja hienoja yhteyksiä opiskelijoiden tulevaisuuden kannalta. Yhtä tärkeää on verkostoituminen ja yhteistyö muiden suomalaisten elokuvakoulujen ja toimijoiden kanssa.

Eräs ratkaisumalli

Huomioon ottaen nämä neljä esiteltyä ongelmaa, voidaan todeta että ne liittyvät keskeisesti Aalto-yliopiston rakenteeseen ja toiseksi ELOn sisäisiin opetusjärjestelyihin ja -käytänteisiin.

Esittämäni ongelmat ovat osittain ratkaistavissa elokuvataiteen laitoksen sisällä, mutta tämä vaatisi isoja muutoksia. Lisäksi ELOn tulisi irtautua Aalto-yliopistosta – vähintään osaksi valmisteilla olevaa Taideyliopistoa. Tämä ei tosin poista niitä lukuisia ongelmia, joita tulostavoitteellinen yliopistopolitiikka Suomessa aiheuttaa.

Toisaalta, opetusjärjestelyihin ja opetussuunnitelmaan pitäisi tehdä useita perustavia muutoksia. Ja kolmanneksi, koulutusrakenteen keskeiseksi suunnaksi tulisi ottaa akateeminen elokuvakoulutus, jossa teorian ja käytännön opiskelun yhdistäminen olisi opetuksen keskiössä. Akateemisuus ei tunnu kuitenkaan olevan edes koko professorikunnan mielestä olennaista, vaan pääpaino halutaan pitää käytännön tekemisessä. Ja neljänneksi pulmaksi jää ELOn sulkeutuneisuus suhteessa muihin alan toimijoihin.

Nykytilanteessa elokuvataiteen osasto on loukussa Aalto-yliopistossa. Elokuva- ja lavastustaiteen opiskelijat ETL ry on kerännyt puolelleen mittavan listan yhteistyötahoja, jotka tukevat elokuvaopetuksen siirtämistä valmisteilla olevaan Taideyliopistoon. Teatteri-  ja mediatyöntekijät ry TEMEn kaikkien jäsenjärjestöjen allekirjoittamasta kannanotosta ja eri eduskuntaryhmiltä kerätystä laajasta tuesta huolimatta, avaimet elokuvaopetuksen siirtämisessä osaksi Taideyliopistoa on Aalto-yliopiston hallituksella. Ja sitten, jos ELO siirrettäisiinkin osaksi Taideyliopistoa, se ei automaattisesti takaa ELOlle autonomista, pientä yksikköä palvelevaa toimintaympäristöä. Ei pidä automaattisesti olettaa, että tulevan Taideyliopiston logistiset ja byrokraattiset ratkaisut palvelisivat paremmin elokuva-alan opintoja, kuin Aallon ratkaisut.

Taideyliopistoon siirtyminen ratkaisisi oletettavasti vain osan ELOn ongelmista. Joidenkin esittämieni ongelmakohtien muutokset koskevat elokuvan tekotapaan liittyviä sisältöjä, joissa vastakkain on kaksi tai jopa kolme elokuvantekijäsukupolvea erilaisine tekotapa- ja perinneasenteineen.

Peräänkuulutan akateemista käytäntöä ja teoriaa yhdistävää elokuvaopiskelua, joka on avointa kaikille asiasta kiinnostuneille. ELOn nykyongelmana on, että ovet ovat kiinni, eikä opetus edes oikein täytä akateemisia valmiuksia.

Avoimen akateemisen elokuvaopetuksen tarjoamisessa tulee vastaan jo pelkästään ELOn sisäänottokiintiöt ja yleinen pääsykoekäytäntö.  Väitän, että Suomen elokuva-alan kehittämiseksi tarvitaan oppimisympäristö, joka on avoin kaikille akateemisesti elokuvasta kiinnostuneille.

Helsingin elokuva-akatemian toimintastrategia lyhyesti

Helsingin elokuva-akatemia tulee antamaan maksutonta sivistävää elokuva- ja tv-alan opetusta kaikille, jotka ovat kiinnostuneet opiskelemaan elokuvaa korkeakoulutasolla. Opiskelun pääpaino on teoreettisten metodien jatkuva kehittäminen suhteessa käytännön elokuvatyöhön. Tämän lähestymismallin vuoksi varsinaista jaottelua akatemian oppilaiden ja opettajien välillä ei tehdä. Helsingin elokuva-akatemian toimintamalli perustuu yhteiseen tutkimiseen, tiedon ja metodien ja jakamiseen luentojen ja säännöllisen käytännön työskentelyn avulla.

Elokuva-akatemian alkuhetkien tavoitteena on yhdessä löytää suomalaisen elokuvasivistyksen keskeiset aukot, ja pyrkiä löytämään parhaat keinot teorian ja käytännön oppimisen yhdistämiseksi.

Helsingin elokuva-akatemia aloittaa toimintansa vuonna 2012. Päätavoitteena alkuvaiheessa on koota yhteen akatemian toiminnasta kiinnostuneet järjestämällä säännöllisiä viikoittaisia tapaamisia, jotka jakautuvat kolmeen osa-alueeseen. Ensinnäkin järjestetään ohjattuja keskusteluja nykyisen akateemisen käytäntöä ja teoriaa yhdistävän opetustarpeen luonteesta, ja mielekkäästä rakennemallista opetuksen järjestämiselle. Samalla keskusteluissa on tavoitteena tuoda yhteen Suomen elokuva-alalla toimivia tekijöitä. Toiseksi elokuva-akatemia järjestää käytännön opetusta perustuen vuoden 2011 aikana tulleisiin yhteydenottoihin koskien kurssitoiveita. Kolmanneksi järjestetään säännöllisiä elokuvanäytöksiä akatemian opiskelijoiden valmiista, tai työvaiheessa olevista teoksista ja tutkimuksista.

Helsingin elokuva-akatemia -hankkeen pitkäaikaisena tavoitteena on käytännön ja teorian elokuvaopetuksen kehittäminen suomalaisen elokuvakulttuurin edistämiseksi, sekä suomalaisen elokuvakulttuurin kohentaminen järjestämällä avointa opetusta kaikille elokuva-alalla toimiville ja siitä akateemisella tasolla kiinnostuneille suomessa toimiville tekijöille. Helsingin elokuva-akatemian ei ole tarkoitus kilpailla ELOn tai muiden elokuvakoulujen kanssa, vaan täydentää saatavilla olevaa opetusta. Ovet ovat avoinna niin nuorille kuin kokeneillekin elokuvantekijöille.

Olen kiitollinen sille vapaudelle, jonka olen saanut suhteessa elokuvaopintojeni toteuttamiseen Taideteollisen korkeakoulun Elokuvataiteen laitoksella. Vapaus tarkoittaa tässä sitä, että koskien niin kandidaatin kuin maisterin opinnäytetyötäni olen saanut itse suunnitella työni tuotantomenetelmän tukemaan parhaalla tavalla niitä elokuvallisia sisältöjä, joita olen halunnut kehittää.

Lähteet:

Elokuva- ja lavastustaiteen opiskelijat ETL ry:n pöytäkirjat 2010-2011

Verkkolähteet:

https://www.facebook.com/pages/Helsingin-elokuva-akatemia/177509298968980 (2.11.2011, Helsingin elokuva-akatemian Facebook-sivu)

http://www.teme.fi/23-kannanotot/500-elo.html (20.10.2011 TEMEn kannanotto: ”ELOn paikka on Taideyliopistossa”)

Muut lähteet:

ETL ryn järjestämä laitoskokous ja opiskelijatapaaminen 5.9.2011