George Polti's 36 dramatic situations on film with Hannaleena Hauru

Pyyntö

Toteutan 36 draamallista harjoitetta osana lopputyötäni. En toteuta tilanteita kronologisesti, tai missään helppousjärjestyksessä. Pitää mainita myös, että kyseessä ei ole 36 lyhytelokuvaa, vaan 36 elokuvallista harjoitetta, jotka tutkivat kunkin kyseessä olevan draamallisten tilanteen luonnetta.

Tämä sivusto kokoaa tekemäni harjoitteet yhteen, ja toimii kirjallisen lopputyöni muistiona.

En tiedä tarkalleen, miksi George Polti on teoksessaan järjestänyt draamalliset tilanteensa juuri tähän järjestykseen. Todennäköisesti Poltilla on suurinpiirtein samanlainen mielivalta kuin minulla, eli mitään erityistä syytä ei ole.

Poltin määrittelemä ensimmäinen draamallinen tilanne on ”pyyntö”. Tosin kuin useimmat harjoitteet, joiden tekemiseen käytän keskimäärin kymmenen päivää, tämä aihe on pysynyt pöydälläni keväästä 2008.

Halusin toteuttaa dokumentaariseen äänimateriaaliin perustuvan elokuvan, ja löysin käsiini autolautta M/S Estonian hätäpuhelunauhan. Tavoitteenani oli tehdä dokumentaarinen lyhytelokuva tähän hätäpuheluun perustuen, mutta puolentoista vuoden ajan leikkauspöydän kulmassa roikkunut lyhytelokuvateos ei ikinä valmistunut. (Myöhempi syy selviää tuonnempana tätä tekstiä.)

Draamallinen tilanne ”pyyntö” sisältää George Poltin mukaan selkeät osapuolet: avunpyyntäjän, vainoajan ja auktoriteetin. Sovellettuna M/S Estonian hätäpuheluun avunpyytäjänä toimii M/S Estonian miehistön jäsen Andres Tammes, auktoriteettina Silja Europan Esa Mäkelä ja vainoajana uhkaava merikatastrofi.

Toteutunut harjoite katsottavissa täällä:

Ensimmäisten tekemieni draamallisten harjoitteiden pohjalta yksi keskeisistä keskustelun aiheista kahvipöydässä kavereiden kanssa on ollut, millä mittareilla George Polti on määritellyt tilanteidensa draamallisuuden. Tähänastisten havaintojeni pohjalta Polti nojaa asetelmaan konfliktista. Draamallinen tilanne tarvitsee kaksi vastakkaista osapuolta, ja usein – kuten ”pyynnön” kohdalla – ulkoisen katalysaattorin tilanteelle. Keskeisesti Poltille tärkeää on myös erottaa tunne ja tilanne elementteinä toisistaan.

Ennen pyyntö-harjoitetta käsittelemäni draamalliset tilanteet ovat kaikki toteutuneet fiktioelokuvan keinojen kautta. Vaikka käytän dokumentaarisia elementtejä pyrkien todentuntuun harjoitteissa, fiktion säännöstö määrittelee harjoitteiden dramaturgian. Tahdoin vastapainoksi tutkia draamallisuutta dokumentaarisella tasolla.

Valitsin etten leikkaa tai millään tavalla käsittele M/S Estonian 6-minuuttista hätäpuhelunauhaa. Puhelun dynamiikka perustuu sen rytmiin, jossa hiljaisuuksilla on merkittävä osa. Rytmi tuhoutuisi, jos äänimateriaaliin tehtäisiin leikkauksia tai lisäyksiä. Halusin pitää kiinni autenttisuudesta myös siksi, että tahdoin kokea, millaisia rajoituksia se asettaa tekemiselle.

Tämä valinta teki hyvin rajalliseksi visuaalisen materiaalin käytön.
Rajasin Estonia-aiheen käsittelemään mahdollisiman kirkkaasti draamallista tilannetta ”pyyntö”, mikä sulki pois paljon taustatyöstän aikana löytynyttä kiinnostavaa kirjallista ja kuvallista materiaalia.

Tutkin mahdollisuuksia nostaa hätäpuhelun sisällön ”elokuvallisin keinoin” toiselle tasolle Yritin löytää linkkiä George Poltin haaksirikkoon liittyvistä esimerkeistä, Odysseian Nausikaasta, James Joycelta, sekä Poltin esimerkistä liittyen ”Persialaiset”-näytelmään. Tottakai yleissivistin itseäni laajentamalla oppiani klassikoista, mutta tuntui että mikä tahansa kuvamateriaali tai rinnakkainen konteksti, minkä liitin hätäpuhelun yhteyteen, söi kaiken sisällön kommunikaatiolta puhelun henkilöiden välillä.

Harhailin arkistomateriaalin äärellä: M/S Estoniaan liittyvien, ja myös kalanpyyntiin ja rapumertoihin liittyvien. Tämän lisäksi käytössäni oli useita tunteja itse kuvaamaani kuvamateriaalia sekä Silja Linen ruotsinristeilyn pelastusvälineistoistä ja kannelta, Suomenlahdella sumussa kuvattuja merimaisemia, ja Tallinna-risteilyn matkustajia ja henkilökuntaa erinäisissä olosuhteissa: odotustiloissa, kantamassa alkoholia tai yrittämässä kommunikoida keskenään.
Kaikki kuvamateriaali tuntui väärältä heti kun liitin sen osaksi hätäpuhelun dramaturgiaa. Kaikki vei huomion pois jostain oleellisesta.

Ehkä keskeinen oivallus on siinä, että M/S Estonian hätäpuhelun valinta leikkaamattomana elokuvan pohjaksi oli lähtökohtaisesti todella huono idea. Hätäpuhelua tarkastelemalla voidaan tutkia dokumentaarisesti draamallista perustilannetta ”pyyntö”, ja voidaan todeta ettei tämän dokumentaarisen tilanteen ympärille tarvita elokuvallisia elementtejä, jotta sen teho jotenkin korostuisi. Minulle tilanteen ydin valottuu kirkkaimmin ääniraidalla. Konfliktin ydin hätäpuhelussa on siinä, että avunantaja ei näe avunpyytäjäänsä. Mikään muu ei korosta tätä tilannetta paremmin kuin visuualinen materiaali, jossa ei ole kuvaa. Voidaan todeta että M/S Estonian hätäpuhelutilanteen draamallisuuden ymmärtämistä auttaa ja syventää taustatieto merikatastrofin vakavuudesta ja sen sijoittumisesta lähimenneisyyteen, mutta tämän taustatiedon pumppaaminen katsojalle 6 minuutin aikana vie huomion pois tilanteelta, jossa ihminen pyytää apua toiselta.

Voidaan todeta tämän harjoitteen epäonnistuneen siltä osin, että varsinaisesti elokuvallisuudella on hyvin vähän tekemistä toteutuneen ”Pyyntö”-harjoitteen kanssa. Mitä pidemmälle leikkasin, sitä vähemmän kuvia käytin. Päädyin valintaan, jossa kuvamateriaali korostaa lähinnä kommunikaatiovälineen teknisiä ulottuvuuksia. Yhdistin radiopuhelun teknisiin häiriöääniin kuvamateriaalia > visuaalinen ärsyke pyrkii tukemaan äänellisiä ärkykkeitä. Hätäpuhelutilanteen sisältöön liittyy näkö- ja kuulohavaintojen yhtymättömyys, jota pyrin tukemaan kuvallisilla valinnoilla. Samoin yleisesti pyrin selkiyttämään ja rytmittämään äänimateriaalin dramaturgiaa kuvien rytmillä. En halunnut pumpata katsojissa tunnereaktioita, halusin tehdä harjoitteen, joka esittelee tilanteen kirkkaasti.


Tekstitys visuaalisena elementtinä elokuvassa

Pyyntö-harjoite on tekstitetty englanniksi. Tekstityksen graafisella ilmeellä ja rytmityksellä halusin -samoin kuin muussa visuaalisessa suunnittelussa – pyrkiä selkiyttämään ja rytmittämään äänimateriaalin dramaturgiaa. Tekstityksen graafisen ilmeen valinta pyrkii korostamaan myös ulottuvuutta, että dokumentaarinen materiaali on otettu käyttöön, jotta voidaan tarkastella sen draamallisuutta.

Jos en olisi tehnyt harjoitteelle tekstitystä, olisin rakentanut kuvallisuuden väistämättä toisella tavalla. Yhtälailla kuin ääninauhassa tauoilla on vääjämättömän tärkeä rooli, yhtälailla kuvassa mustalla on tärkeä rytmillinen rooli. Tekstitys särkee mustan kuvan, siksi harjoitteen tekstiys tuli rakentaa tietyin ehdoin ja otin sen keskeiseksi osaksi dramaturgista ajattelua.

Tekstityksen roolia suhteessa kuvaan haluan tutkia enemmän. Tekstityksen asemointi vaikuttaa rytmiin ja kuvakompositioon, ja tätä elementtiä huomioin itse turhan vähän elokuvien ennakkosuunnittelussa. Tekstityksellä on oma draamallinen ulottuvuutensa, joka tässä harjoitteessa tulee esiin.

Vaikka olen ainakin toistaiseksi sitä mieltä että elokuvallisena harjoitteena tämä tilanne epäonnistui, haluan yhä jakaa tämän dokumentaarisen hetken. Sen anti 2010-luvun elokuvalle ei ole suuri, ehkä vähintään väite siitä, että draamallisia perustilanteita kirkkaimmillaan ei aina tarvitse rakentaa. Jossain kohtaa mietin myös tämän tositapahtuman dramatisointia. Ei siinä olisi mitään järkeä. Tilanne on jo nauhalla.