Tuho

Troijan tuho, Ihmiskunnan tuho, Aatami ja Eeva, Tulivuoren purkaus, Wellsin maailmojen sota, Napoleonin tuho. George Polti luettelee yhdeksi tuhon alakategoriaksi myös henkilökohtaisen tuhoutumisen: vanhemmat kadottavat lapsensa, tai puoliso hylkää.

Katastrofielokuvat eivät menetä suosiotaan. Jos puitteet antaisivat myöten, tämä draamallinen harjoite olisi tietysti mahtavaa toteuttaa näyttävästi, mieluiten räjäyttämällä paljon asioita.

Tuhon laajuus ei kuitenkaan takaa sitä, että se olisi draamallisena tilanteena kiinnostava. Tutkiakseni lähemmin tätä puolta tuhosta, päätin ottaa tarkastelun kohteeksi yhden maailman tuhoisimmista ympäristökatastrofeista, joka kuitenkin mediassa ja kahvipöytäkeskusteluissa ei jaksa oikein kiinnostaa.

Esimerkiksi tuhosta otin aikamme pahimman ympäristökatastrofin, Meksikonlahden toukokuisen öljyvuodon.

Järkyttävä tuho, muttei kovin seksikäs aihe. Verrattuna New Orleansin myrskykatastrofiin tai Haitin tilaan öljykatastrofiin on jotenkin hankala samastua.
Jotkut ympäristöaktivistit siellä hinkkaamassa kilpikonnien kilpiä, kalastajat surumielisinä kun katkarapua ei tule, jotain meren alla tuhoutuu, onko sillä edes väliä. Kehen tämä nyt oikeasti vaikuttaa? Obama lupaa että BP joutuu maksamaan, BP pyytelee anteeksi. Ei kauhean jännittävää. Väitteeni on, että yksi syy Meksikonlahden öljykatastofin vähäiseen mediahuomioon on se, että draamallisena tilanteena öljyvuotoon on hankala samaistua, ja se on visuaalisesti epäkiinnostava aihe. Keskellä merta palaa joku öljylautta, rumaa mönjää lilluu meressä. Nähtävästi myös ihmisiä ei kiinnosta luonnonkatastofit, jos siihen ei lukeudu suurta määrää ihmisuhreja.

Kohottaakseni draamallisuutta Meksikonlahden öljyvuodon suhteen, päätin yhdistää ihmiskunnan tuho -ajatuksen harjoitteen yhteyteen.
Otin apuuni Tuhon aapisen eli Raamatun Uuden Testamentin Ilmestyskirjan.
George Polti käyttää Raamattua hyvin vähän esimerkkinä. Tosin Poltin esimerkit ovat monilta osin muutenkin omalaatuisia tarkasteltaessa niitä 2010-luvun ihmisen näkökulmasta.

Olen selvästi Pyyntö-harjoitteen jäljiltä yhä jonkinlaisen ääni-kuvatutkimuksen keskellä, samalla lähdin tutkimaan jonkinlaista nykypropaganda-elokuvaa ja sen mahdollisia keinoja. Jotenkin kiinnostuin myös rytmin ja muodon tutkimisesta.

HARJOITE elokuvallisena työpäiväkirjana

Joudun toistuvasti todistelemaan itselleni, että en ole tekemässä 36 lyhytelokuvaa, jotka käsittelevät kutakin Poltin draamallista tilannetta. Olen tekemässä draamallisia harjotteita. Niiden ei tarvitse eikä kuulukaan olla valmiita teoksia.

Oli kovan henkisen taiston takana että laitoin tämän harjoitteen tällaisenaan jakeluun. On vaikea estää sitä että nälkä kasvaisi syödessä, tai että en tuntisi jotain painetta tulosvastuuseen näiden harjotteiden tuotantoarvosta.

Tätä edeltävä ”Pelastaminen” -harjoite ei tekijänoikeussyistä tule nettijakeluun, ja tuntui hyvältä hetkeksi se, että kaikkea ei tarvitsekaan jakaa, vaan voi itse tutkiskella asiaa omassa hiljaisuudessaan. (Mikä kuitenkin on sitä elokuvatutkimusta, mitä en itse halua tehdä. Haluan olla vuorovaikutuksessa – ainakin näennäisesti vaikkei tätä blogia kukaan lukisikaan.)

Jätin tämän harjoitteen esille tällaisenaan – luonnoskirjamaisena, täysin keskeneräisenä – tajuten että EN VOI KÄYTTÄÄ kuukautta aina yhden tilanteen väsäämiseen, jotta pysyisin edes jonkinlaisessa tuotantoaikataulussa lopputyöni kanssa.