George Polti's 36 dramatic situations on film with Hannaleena Hauru

Tekijöistä

Hannaleena Hauru

Tämä sivusto on maisterilopputyöni työpäiväkirja. Opiskelin Helsingissä Taideteollisessa korkeakoulussa pääaineenani elokuva- ja TV-käsikirjoittamista (aloitusvuosi 2006). Valmistuin jouluna 2011. Aiemmin olen valmistunut Tampereen Ammattikorkeakoulun Taiteen ja Viestinnän osastolta (2007) ja opiskellut Tampereen Yliopistossa Teatterin ja draaman tutkimusta (vuodesta 2005 alkaen).

Olen ohjaaja ja käsikirjoittaja. Elokuvan lisäksi olen työskennellyt teattereissa, pääosin tuottajana. Olen tuottanut myös tapahtumia ja joitakin lyhytelokuvia.

Ensisijainen työkuvani tässä projektissa oli tutkia George Poltin 36 draamallista tilannetta elokuvassa. Kirjoitin lopputyöni perustuen 36 harjoitteeseen, jotka toteutin yhteistyössä erilaisten työryhmien kanssa. Toimin harjoitteissa yleisimmin joko ohjaajana ja/tai käsikirjoittajana.

Lopputyöni tuottajana toimi Taideteollisen korkeakoulun yksikkö nimeltä: Elokuvataiteen jatkokoulutus ja tutkimus, yhteistyössä Elokuva- ja lavastustaiteen laitoksen kanssa.

Työryhmä

Tällä lopputyöllä ei ole mitään kiinteää työryhmää, kunkin 36 harjoitteen tekijäjoukko rakentui tapauskohtaisesti.

Jokaisen mukana olleen työryhmän tarkka esittely löytyy kunkin draamallisen harjoitteen yhteydestä. Yhteistyötahojen omille sivuille pääsee klikkailemalla logoja tämän sivun alaosassa.

Yhteistyötahot

Työskentelen erilaisten sidosryhmien kanssa elokuvakentän sisä- ja ulkopuolella. Klikkaile ja löydä tästä:

 image057  

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s